Johanna Pyrrö
”Ilo ymmärtää ihmistä ja hänen toimintaansa on kiehtonut ja kiehtoo edelleen.”
Itseni esittelyssä poistun mukavuusalueeltani, siksi teen sen lempeästi ja omia arvojani kunnioittaen, jotta saat kuvan minusta työnohjaajana, henkisenä valmentajana ja ennen kaikkea ihmisenä.

Minua on lapsesta saakka kiehtoneet ihmisten keskustelut, tapa ilmaista itseään ja taito kuunnella, ottaa toiset huomioon. Olen ollut kiinnostunut ajatuksista ja tunteista, mistä ne tulevat, kuinka ne vaikuttavat meihin ja voimmeko me vaikuttaa niihin. Näiden pohdintojen saattelemana olen opetellut lempeää ja avointa suhtautumista ajatuksiini ja tunteisiini; niihinkin, joista en ole ylpeä.
Elämä on tarjonnut minulle pääsääntöisesti tavanomaista arkea: kotiasioita, opiskelua, töitä ja harrastuksia. Iloisia tapahtumia ovat olleet kahden poikani syntymät, heidän kasvunsa seuraaminen ja lapsiperheen merkkipaalut juhlineen. Valmistumiset puheterapeutin, työnohjaajan ja henkisen valmentajan ammatteihin ovat avanneet uusien oppien lisäksi erilaisia näköaloja entisten ajattelumallien joukkoon. Olen kiitollinen, että olen saanut opiskella perheen ja työn ohella; ilo ymmärtää ihmistä ja hänen toimintaansa on kiehtonut ja kiehtoo edelleen.
Ikäviä tapahtumia ovat olleet sairastumiseni vakavaan maksasairauteen, väsyminen puheterapeutin töissä, avioero sekä viimeisimpänä äitini kuolema. Näin jälkeenpäin ajatellen surulliset tapahtumat ovat opettaneet pysähtymistä ja elämän katselemista lempeästi. Olen opetellut päästämään irti ja etsimään uusia näkökulmia, jotta elämä kriisien jälkeen taas maistuisi omalta ja sellaiselta, josta löydän omat arvoni. Sairastumisen ja äitini kuoleman jälkeen ymmärsin, ettei huomisesta koskaan tiedä, mitä se tuo mukanaan. Olen opetellut olemaan kiitollinen hetkistä, joita saamme sekä terveydestä, joka ei ole itsestäänselvyys. Työuupumus johdatti minut opiskelemaan työnohjausta ja avioeron jälkeen lähdin tutkimaan itseäni ja myöhemmin opiskelemaan henkistä valmennusta.
Iso voimavara ja hyvänmielen lähde minulle on perheen ja läheisten lisäksi ystävät ja harrastukset. Keskustelut ystävien kanssa, toisaalta syvät pohdinnat, toisaalta kepeät hassuttelut, jakaminen ja myötäeläminen kuuluvat arkeeni. Pilateksessa ja joogassa saan pysähtyä itseni äärelle ja kuunnella, missä menen. Näin saan tehdä myös meloessa ja kirjoittaessa. Etenkin mökillä, järvirannassa kirjoittaminen on minulle suuri nautinto, siellä luonto ja alati muuttuva vesi tarjoavat rajattomat puitteet mielikuvien ja mielikuvituksen virrata. Kehon ja mielen tasapainon löytäminen on noussut viime vuosina yhdeksi keskeiseksi hyvinvointini pilariksi. Tämän yhteyden vahvistumisen myötä aloitin joogaohjaajan opinnot. Nyt saan tarjota joogan tuomaa hyvinvointia tunneille osallistuville.

Taustaa
- Yli 20 v. kokemus kahden pojan vanhempana
- Puheterapeutti, filosofian maisteri Oulun yliopistosta, logopedian
koulutusohjelmasta 1994; yli 20 v. työkokemus puheterapeuttina - Työnohjaaja Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksesta 2009;
kymmenen vuoden kokemus työnohjaajana - HIMA Happiness Henkinen valmentaja 2018; aika tuore henkinen
valmentaja
Johanna Pyrrö
Puheterapeutti
Työnohjaaja STOry
HIMA Happiness Henkinen valmentaja
Joogaohjaaja
Lasten joogaohjaaja (Perhejooga)
Frosteruksenkatu 13 C
86710 Kärsämäki
040 7442842
johanna.pyrro@kompassiterapia.fi