Luin ystäväni puhuttelevan julkaisun Facebookissa. Jonna kirjoitti kasvoistaan ja kauneudesta. Hän oli vuosia kärsinyt ruusufinnistä, joka oli puhjennut raskauden aikana. Tapasimme jooga- ja kirjoitusretriitillä kolme kesää sitten, jolloin Jonna kertoi olleensa syvällä ihonsa kanssa. Olin myös itse syvällä tuona kesänä, äitini oli menehtynyt hetki sitten. Minun ihoni kukki näppyjä surusta ja stressistä. Kun näin Jonnan ihon ajattelin, ettei minun tarvitse kuuluttaa kenellekään, kuinka kutiavia stressinäppyjä täynnä olevat kasvoni häiritsevät. Olisin halunnut kertoa ystävälleni, että haluan tukea häntä ja näen hänet kauniina, vaikka hänen ihonsa on huonossa kunnossa, mutta en osannut.
Olen pohtinut kasvoja paljon. Mitä toisen kasvot kertovat? Mitä hänen ajatuksissaan liikkuu? Miten hän voi? Olenko turvassa hänen kanssaan, olenko hyväksytty? Millaiset omat kasvoni ovat? Mitä ne kertovat toiselle? Uskallanko antaa tunteitteni näkyä? Miten kasvon piirteet, rypyt ja näpyt määrittelevät kantajaansa? Rajoittavatko vai laajentavatko ne elämää? Onko kasvoilla merkitystä?
Paljon kysymyksiä, joihin olen etsinyt vastauksia. Pohdintojen alussa ajattelin, miten pinnallista on miettiä kasvoja ja kauneutta, itsensä katsomista. Matkalla kasvoihin, itsensä ja toisen näkemiseen ja hyväksymiseen olen saanut uusia näkökulmia viisailta kanssakulkijoilta, ymmärrykseni on syventynyt. Kasvojen merkitys on laajempi kuin alussa ymmärsin.
Nähdyksi tulemisen tarve
Meillä on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi, hyväksytyksi sellaisena kuin olemme. Kun varhaisessa vuorovaikutuksessa vauvaa hellitään, hän saa ravintoa ja hänen tarpeisiinsa vastataan, oppii hän luottamaan toiseen turvallisten kokemusten kautta. Vauva näkee hoivaajansa kasvot ja oppii hiljalleen ymmärtämään ilmeiden ja eleiden merkityksen puheen rinnalla. Turvalliset, läsnäolevat kokemukset ovat tärkeitä perusluottamuksen pilareita ja kasvoilla on suuri merkitys pilareiden rakentamisessa.
Voimme opiskella ilmeiden ja eleiden merkityksiä ja nimetä niitä, mutta ymmärrys kasvojen kautta toisen ymmärtämiseen on meillä olemassa, tosin usein tiedostamattomana ja ilman kielellistämistä. Taito lukea sanatonta viestintää on kehittynyt vuosituhansien aikana. Olemme huomanneet otammeko jalat allemme, laitammeko kädet nyrkkiin ja annamme niiden puhua vai istummeko levollisina paikallamme. Kun kulmakarvat puristuvat yhteen, silmät pienenevät ja suu suipistuu viivaksi on viesti erilainen kuin jos kulmakarvat kohoavat, silmät avautuvat ja suupielet kohoavat.
Otamme harvoin jalat allemme tai annamme nyrkkiin puristuneiden käsien puhua konkreettisesti. Ilmaisemme kehon kielellä ajatuksiamme ja tunteitamme hienovaraisemmin. Jonna kertoi, että hänen kasvojensa ollessa pahimmillaan hän katsoi usein maahan kulkiessaan ihmisten seurassa. Jonna ei halunnut nähdä toisten reaktioita, heidän kasvojensa ilmeitä eikä ajatuksia ja tunteita ilmeiden takana.
Hyvän ja kauniin näkemisen tarve
Meillä on tarve nähdä hyvää ja kaunista. Katselemme ihaillen kauniita kasveja, maisemia, rakennuksia ja taideteoksia, kuvaamme niitä ja jaamme kuvia toisillemme. Etsimme kisojen kautta kauneinta ja kruunaamme hänet.
Meillä on tarve nähdä hyvää ja kaunista myös itsessämme. Miten katsomme peilikuvaamme tai valokuvaa, jossa näemme tuttua tutummatkin kasvot? Löydämmekö hyvää ja kaunista? Entä jos kasvomme, joita katsomme peilistä eivät miellytä. Opimmeko katsomaan itseämme hyväksyen ja arvostaen? Yksi lähestymistapa, joka lämmittää mieltäni ja vahvistaa käsitystäni siitä, että olemme täällä tukemassa toisiamme, painottaa kanssakulkijoiden katseen merkitystä. Voimme oppia rakastamaan ja hyväksymään itseämme toisen lempeän ja arvostavan katseen tukemana. Meillä on oikeus olla sellaisten ihmisten kanssa, jotka katsovat meitä hyväksyen ja näkevät meidät sellaisina kuin olemme.
Jonna liikuttuu, kun hän muistelee kohtaamisia, joissa toinen katsoi häntä silmiin hyväksyen ja arvostaen. Hän tuli kohdatuksi.
Kun elämme oman näköistä elämää ja voimme hyvin, se näkyy kasvoissamme. Kun kunnioitamme itseämme ja tätä kautta toisia, se näkyy kasvoissamme. Uskallamme kokea ja näyttää tunteemme turvallisessa ympäristössä, jossa tulemme nähdyiksi juuri sellaisina kuin olemme. Emme ole täydellisiä eikä täydellisyys ole mielestäni tavoittelemisen arvoista, jokaisen persoona ja sen piirteet tarjoavat enemmän kosketuspintaa ihmisten välisessä sillassa kuin täydellisyys.
