Ajatukset pyristelevät tietoisuuteen, kun on tyhjää; työnnän ruohonleikkuria, pesen kattiloita, istun ratin takana radion äänen suunnatessa luoteeseen. Ajatusten alla makaa epämääräinen kasa tunteita – likapyykkikori, joka on kasvanut yli tilavuuden. Kun penkoo syvemmälle, likavaatteiden pohjalta paljastuvat tapahtumat.

Haluan kirjoittaa, kuinka rakas ja tärkeä olet. Haluan kertoa, että olen tukenasi. Sanat ovat työläitä löytää, vaativat tyhjyyttä ja rohkeutta, jotta tulevat ulottuville. Sanat vaativat rehellisyyttä. Tiedän, että nostamalla vaatteen yksi kerrallaan ylipursuavasta pyykkikorista saan otteen menneestä, meidän yhteisestä historiasta. Sanat saapuvat aikanaan, kun annan lyijykynän kulkea sinikantisen vihkon sivuilla.

Olisi helppoa kertoa, että asiat menivät hyvin, mutta se olisi menneen kaunistelua. Voisin kirjoittaa, että tapahtumilla oli merkitystä, ne opettivat, mutta tapahtumaketjujen hahmottaminen on kesken. Syiden ja seurausten ymmärtäminen vaatii kärsivällisyyttä ja välimatkaa.

 

Vihreät silmäsi loistivat

 

Poskesi punoittivat ja hiuksesi lippalakin kylpivät hiessä, kun poljit jalkapallo pyörän tarakalla kotiin. Teillä oli ollut hauskaa kavereitten kanssa! Vihreät silmäsi loistivat. Hipaisin pitemmän hiussuortuvan poskeltasi syrjään.

Päivänvalon painuessa mailleen avasit ulko-oven, haalarisi tuoksuivat bensalta ja seikkailulta. Olit jäänyt ojaa ylittäessä hankeen jumiin. Yhdessä isäsi kanssa olitte käsin kaivaneet moottorikelkan esiin ja nauraneet väsyneinä hangessa. Lämmitin sinulle pastaa ja jauhelihakastiketta, kun keittiön pöydän ääressä kuvailit reissunne tapahtumia.

Kerroit puhelimessa, kuinka olit ajanut veljesi kanssa Norjan kapeita ja mutkaisia teitä. Olitte uineet hyisessä Atlantissa ja tavoitelleet pilviä, jotka olivat käden ulottuvissa. Toivotin teille hyvät yöt ja olin kiitollinen, kun satojen ajokilometrien jälkeen painoitte päänne majapaikan puhtaisiin tyynyliinoihin.

– Äiti, mikä kappale sitten? kysyit, kun ajoimme pölyävää hiekkatietä mökille. – Tai tiedänkin, jatkoit.

Lauloimme sydämen kyllyydestä Hey Jude, We Are the Champions ja  A Sky Full of Stars -biisejä.

 

Parempi kuin lottovoitto

 

Hyviä hetkiä löytyi kannattelemaan sinua ja minua, meitä. Hetket kannattelivat niinäkin aikoina, kun olimme yhdessä hukassa tai minä olin enemmän hukassa. Kouluvuosiesi aikana kohtasimme monenlaisia ihmisiä ja opettajia. Lasta, joka ei juttele tai nuorta, joka päästää painokelvottomia sanoja hampaiden välistä, on vaikea opettaa. Kohtasimme opettajia, jotka ymmärsivät ja tekivät koulunkäynnistäsi helpompaa. Oikeanlaisen tuen saaminen vaati aikaa ja kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä en aina löytänyt itsestäni. Mietin, kuka osaa auttaa, jotta minäkuvasi ihmisenä ja oppijana saadaan suojaan. Kun viimein löytyi oikea ihminen, jonotit kahdeksan kuukautta hänen tutkimuksiinsa. Tutkimuksia oli useita, matkasimme niihin yhdessä. Matkaa kevensivät Vikin ja Köpin vitsit, joille opin nauramaan kanssasi.

– Arvaa mitä! Nyt tuli tieto! Tämä on parempi kuin lottovoitto! huusit, kun laskin työrepun eteisen lattialle.

Näytit paperia, jossa kerrottiin, mistä oppimisvaikeutesi johtuvat. Ne selittivät lukemattomia ongelmia ja ihmetyksen aiheita, joita olit kohdannut. Vuosia jatkuneet käynnit asiantuntijoiden luona toivat palkinnon. Nyt tiesimme! Itkin ja nauroin samaan aikaan.

 

Merkityksellisyys

 

Filosofi Frank Martela kertoo, että olemme onnellisia, kun saamme toteuttaa itseämme, olemme yhteydessä itseen ja toisiin sekä auttamalla muita. Ympäripyöreä ja vaikeasti kiinni otettava onnellisuus muuttuu teoiksi, jotka ovat meille merkityksellisiä. Kun on turvaa ja tilaa, löytää yhteyden itseen. Minä-yhteyden kautta saa yhteyden toisiin, olemme osa kokonaisuutta.

Löydä polku tai tee se – sananlasku, jonka nuorena kirjoitin muistikirjaani, herää eloon. Olisi kevyempää kulkea, jos saisit asettaa askeleesi valmiisiin painaumiin, mutta olet raivannut polkusi itse, minä-yhteys on olemassa. Toivon, että löydät merkitykselliset teot, jotka rakentavat onnea elämääsi. Äitinä olen kanssasi matkalla. Kuuntelen, olen läsnä, vastaan kysymyksiin niin hyvin kuin osaan tai ihmettelen kanssasi. Etsin kanssasi piilottelevia toimintaohjeita palveluspaikkaasi kaapeista ja paperipinoista. Pähkäilen, mitkä monivärisistä vaatteista on hyvä pestä yhdessä. Koetan olla neuvomatta liikaa, sillä kirjoittaessani tätä tekstiä tiedän, että teet kaiken itse. Olen taustalla ja sinä tiedät, mistä löydät minut.